22.9.14

Suomalainen nimistö


Kuvan linkkejä klikkaamalla saat lisää tietoa suomalaisesta
nimenannosta ja nimistöstä.
Nimi on ihmiselle tärkeä asia. Nimen avulla me toisaalta erotumme muista ihmisistä, toisaalta liitymme perheeseen ja sukuun. Virallisten nimien lisäksi meillä saattaa olla useita epävirallisia nimiä: hellittelynimiä, lempinimiä tai vaikkapa itse luomiamme sosiaalisen median käyttäjänimiä. Nimen antaminen on kaikissa kulttuureissa tärkeä tapahtuma ja siihen liittyy usein monenlaisia uskomuksia, perinteitä ja toiveita.

Suomessa on käytössä noin 35 000 eri etunimeä. Nimet ovat osa kielen sanastoa, joten ne muuttuvat ajan myötä siinä missä muukin kieli. Kun vanhoja nimiä jää pois käytöstä, uusia tulee lisää ihmisten muunnellessa vanhoja nimiä, keksiessä uusia ja lainatessa kielestä toiseen. Monissa kulttuureissa etunimien alkuperä on samanlainen: nimiä otetaan Raamatusta tai muista tärkeistä uskonnollisista teoksista (Johannes, Eeva, Mohammed), annetaan toivottujen piirteiden tai ominaisuuksien perusteella (Onni, Urho, Aimo), luontosanastosta (Suvi, Varpu, Ritva, Pyry), tarujen henkilöistä (Tapio, Ahti, Väinö) tai vaikkapa vanhempien idoleilta (Elvis, Kimi, Viktoria).

Sukunimiä Suomessa on käytetty vasta verrattaen lyhyen aikaa. Aikaisemmin käytössä oli sukunimen tilalla lisänimi (Mylläri Matti) tai esimerkiksi talon mukaan annettu nimi (Isontalon Antti). Viralliset sukunimet yleistyivät vasta vuonna 1921, kun nimilaki astui voimaan.

Paikannimet nimeävät ihmisten rakentamia paikkoja, peltoja, kaupunkeja, kyliä, lähiöitä, siltoja ja luonnonpaikkoja. Suomessa on arvion mukaan käytössä yli kaksi miljoonaa suomenkielistä paikannimeä. Virallisten paikannimien lisäksi käytössä on suuri joukko epävirallisia paikannimiä, joilla esimerkiksi samalla alueella asuvat voivat nimittää tiettyjä paikkoja.

(Lähteet: Mikkola & Luukka: Taju. Äidinkieli ja kirjallisuus 9, WSOY 2007; Herajärvi, Laine, Paasio-Leimola & Vartia: Loitsu. Äidinkieli ja kirjallisuus 9. Otava 2006.)

1. Selvitä Väeströrekisterikeskuksen nimipalvelun avulla,

a. kuinka monella suomalaisella on nykyisenä nimenä sama sukunimi kuin sinulla?
b. Kuinka monella suomalaisella on sama etunimi kuin sinulla?
c. Mikä on luokkasi yleisin ja harvinaisin etunimi?
d. Mikä on luokkasi yleisin ja harvinaisin sukunimi?

2. Tee miellekartta, johon keräät kaikki sinuun liittyvät nimet (perheenjäsenet, harrastukset, paikannimet, idolit, vanhempien työpaikat jne.). Yritä selvittää mahdollisimman monen nimen alkuperä. Kysy tarvittaessa apua vanhemmiltasi, opettajalta tai etsi internetistä.

3. Käytä väestörekisterikeskuksen etunimipalvelua ja ota selvää, mitkä seuraavista nimistä on Suomessa hyväksytty etunimiksi:

Tikru, Käpy, Jaffa, Pepe, Tomaatti, Muna, Nasu, Ramones, Jösse, Limbo, Murkku, Merikeiju, Tarzan, Pantteri, Päärynä, Taateli, Siili, Pontso, Pocahontas, Muumi.

4. Tee parisi kanssa esitys paikkakuntanne epävirallisista paikannimistä. Epäviralliset paikannimet tarkoittavat nimiä, joilla kutsutte oman asuinympäristönne paikkoja, mutta jotka on virallisissa kartoissa nimetty eri tavalla. Kaverisi tietävät, kun sanot että tapaatte Munkkilassa tai menette liikuntatunnilla Möykylle, mutta toisella paikkakunnalla asuville nämä nimet eivät kerro mitään. Listatkaa mahdollisimman monta tällaista paikkaa ja merkitkää ne lopuksi kartalle. Jos jommallakummalla on Google-tili, voitte luoda oman kartan Google Mapsiin ja nimetä paikkanne siihen. Muussa tapauksessa printatkaa kartta paperille ja tehkää tehtävä kynällä ja paperilla. Koettakaa lopuksi ottaa selvää, mistä nimet ovat saaneet alkunsa ja tuntevatko esimerkiksi vanhemmat ihmiset paikat eri nimillä.



Lisätietoa

Uudistettu nimilaki sallii neljä etunimeä (YLE uutiset 1.1.2019)
Sukunimi-info
Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu
etunimet.net
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus - Paikannimet
Nimi tekee ihmisen. Yle uutiset 11.9.2014